Select Page

Raskaana olevan naisen fyysisessä ja psyykkisessä tilassa tapahtuu runsaasti muutoksia valmistaen hänet uuteen elämänvaiheeseen. Jotta keho pystyy sopeutumaan raskausajan muutoksiin, pitää rakenteiden olla sopeutumiskykyisiä ja valmiita uuteen elämänvaiheeseen.

Raskaana olevan osteopaattinen hoito on pehmeää ja rauhallista, äitiä ja sikiötä kunnioittavaa ja tukevaa. Raskauden aikana yleisesti käytössä ovat epäsuorat tekniikat, joissa kehoa viedään vapaaseen liikesuuntaan ja odotellaan kudoksien vapautumista. Tekniikoissa voimankäyttö on hyvin vähäistä. Kohdun kasvun, eli lisääntyneen vatsaontelon paineen vuoksi selinmakuu voi olla epämiellyttävää, jolloin hoito tapahtuu istuen tai kylkimakuulta. Tarkoituksena on saada äiti voimaan paremmin, nauttimaan muuttuvasta kehostaan ja äitiydestä.

OSTEOPATIAA ENNEN JA JÄLKEEN SYNNYTYKSEN 

Keski-Euroopassa ja Yhdysvalloissa osteopatiaa käytetään runsaasti etenkin synnytyksen jälkeisen palautumisen parantamiseksi. Osteopatialla autetaan uudenlaiselle rasitukselle altistuneita niveliä ja lihaksia, normalisoimaan nestekiertoa ja näin ollen mm. vähennetään turvotusta. 

Tulevalle äidille aiemmin sattuneet kaatumiset tai traumat ja niistä kehoon aiheutuneet toimintahäiriöt voivat olla este sikiön oikeanlaiseen kääntymiseen. Siksi naista onkin hyvä hoitaa ennen raskautta ja raskauden aikana, jotta sikiö saa lisää tilaa ja pystyy kääntymään luonnollisesti ilman ulkopuolista mekaanista avustusta. Myös lantion luiden vapaa liikkuvuus on erityisen tärkeää synnytyksessä, jotta lantio pystyy avautumaan normaalisti.

Osteopatialla pystytään hoitamaan edellä mainittujen oireiden lisäksi mm. päänsärkyä, huimausta, unettomuutta, pahoinvointia ja mielialan vaihteluita. Suosittelenkin osteopatiaa erityisesti silloin kun toimintahäiriöistä johtuvat kivut häiritsevät normaalia arkea ja unta. Lepoa, liikuntaa ja ripaus osteopatiaa, siitä on mielekäs raskausaika tehty!