Minusta

Valmistuin neljän vuoden opintojen jälkeen osteopaatiksi Metropolian Ammattikorkeakoulusta 2015. Opiskelujen ohella laajensin kokemustani kehonhuollosta työskentelemällä koulutettuna hierojana Helsingissä sekä kotipaikkakunnallani Keminmaassa. Aiempaan ammattiini valmistuin Tampereen urheiluhierojakoulusta vuonna 2009 suorittaen opintoni Espanjassa. Ennen Espanjan vuotta kilpaurheilin itse, joten taustani ansiosta yhteistyö urheilijoiden kanssa on erittäin tuttua.

Lasten, raskaana olevien ja synnyttäneiden naisten osteopatia kuuluu erityisosaamiseeni. Tähän Suomessa vielä nuoreen terveydenhuollon alaan olen perehtynyt jatkokouluttautumalla ulkomailla ja tulen syventämään tietouttani vielä tulevaisuudessa. Osteopaattina toimiminen onkin yksi unelmistani.

Vapaa-ajalla, matkustelun ja urheilun lisäksi, vietän paljon aikaa luonnossa ja perheen kanssa. Arvostan käsillä tekemisen taitoa, hyvää ruokaa ja läheisten kanssa vietettyjä hetkiä.

About me

Working in the healt sector was a natural choise of profession for me since I`ve always been intrested of overall well-being. After years of competitive sporst and graduating as a sports massage in Spain I began studying physiotherapy.

While studying I came across osteopathy in which I became passionate about. The ideology of viewing each body as unique, interconnected, self-healing system intially caught my interest and after years of studying I graduated Osteopathy degree in 2015.

I`m also specialised in children`s osteopathy which I studied in England and Italy. My main base is in Helsinki, though I also practice in Lapland.

When I`m not treating patients you can find me hanging out with my family, spending time in nature or participating in local sport events.

Osteopatia

Osteopatia on käsin tehtävää tehokasta ja turvallista kehon häiriö- ja kiputilojen hoitoa. Osteopatiassa herkkä tuntoaisti yhdistyy vahvaan anatomian ja fysiologian tuntemukseen.  Taustalla on ajatus ihmisestä kokonaisuutena.

Osteopatia syntyi A.T Stillin toimesta Yhdysvalloissa 1800-luvulla ja näin ollen on vanhin käsin tehtävä lääketieteen muoto. Esimerkiksi kiropraktiikka ja naprapatia ovat kehittyneet osteopatiasta.  Suomessa ammatti laillistettiin vuonna 1994 ja neljä vuotta kestävä ammattikorkeakoulutus alkoi vuonna 2000. Usein osteopatia mielletään vaihtoehtohoidoksi, vaikka se on muuta terveydenhoitoa/länsimaista lääketiedettä tukeva hoitomuoto. Osteopaatti onkin Valviran rekisteröimä nimikesuojattu terveydenhuollon ammattihenkilö.

Osteopaatti hoitaa tuki- ja liikuntaelimistön erilaisia toimintahäiriöitä, auttaa stressinhallinnassa ja sisäelin peräisissä oireissa kuten ruuansulatusongelmissa. Yleisiä tulosyitä osteopaatin vastaanotolle ovat muun muassa alaselkäkivut, välilevyongelmat, niska- ja hartiaseudun vaivat, päänsärky, migreeni, stressi, astma, hengitysvaikeudet, huimaus, ummetus ja närästys.

Vastaanotolle tultaessa tehdään alkuun kattava haastattelu, jossa kartoitetaan asiakaan yleinen terveydentila ja oireiden taustat. Tutkimuksessa arvioidaan asiakaan ryhtiä, nivelten liikkuvuutta, kudosten tilaa ja tehdään tarkemmat testit riippuen oirekuvasta.  Jokainen hoito suunnitellaan haastattelusta ja tutkimuksesta saadun tiedon perusteella. Hoito voi koostua esimerkiksi lihasten käsittelystä, nivelten mobilisaatiosta ja manipulaatiosta, kraniaalisesta eli pään alueen ja viskeraalisesta eli sisäelinten käsittelystä. Lopuksi annetaan ohjeita terveyden ylläpitämiseksi ja hoidon tueksi.

Hinnasto

Osteopatia (lapset, 30min) 55€

Osteopatia (aikuiset, n. 60 min)  75€

Osteopatia (90min) 110€

 

Suosittelen varaamaan vauvoille ja alle kouluikäisille 30 minuutin ajan.

Tunnin aika soveltuu hyvin aikuisille, oli kyseessä ensi tai jatkokäynti.

90 minuutissa ehdin hoitamaan vanhemman ja lapsen tai pidempää hoitoa kaipaavan.

Vastaanottojen osoitteet : 

HYVINVOINTIKESKUS KOPPI

Jääkärinkatu 5, Tornio

KAAKAMO (kotivastaanotto)

Laivaniementie 709, Tornio

 

Yhteydenotto: 

0445014866

En vastaa hoitojen aikana, mutta palaan tauon koittaessa.